Liiketoimintavuosi

Liiketoimintavuosi

Helenin tulos toteutui suunnitellun mukaisesti. Konsernin liikevaihto oli 746 miljoonaa euroa ja liikevoitto 114 miljoonaa euroa. Liikevoiton osuus liikevaihdosta oli 15 prosenttia.

Helen-konsernin liikevaihdon jakautuminen

Liikevaihto 746 milj. euroa

  %
Sähkön
kokonais-
myynti
39
Muut tuotot 8
Kaukolämmön
myynti
40
Sähkön siirron
myynti
13

Tutkimus ja kehitys

Helen oli mukana SunZeb-tutkimushankkeessa, joka vahvisti, että kaukojäähdytyksen avulla rakennuksista saadaan kierrätettyä merkittävä määrä lämpöä takaisin kaukolämpöverkkoon.

Uusi Esplanadin kaukojäähdytysvarasto otettiin käyttöön keväällä. Uusimpana energian varastointiin liittyvänä hankkeena Helen toteuttaa Pohjoismaiden suurimman sähkövaraston.

Helen osallistui bioenergian tutkimiseen CLIC Innovation Oy:n kautta sekä CLIC Innovation Oy:n viisivuotiseen hiilidioksidin talteenoton tutkimusohjelmaan.

T&K-kulujen jakautuminen

 %
Ilmasto ja ympäristö
(uudet ratkaisut)
23
Prosessit 6
Päästöjen
vähentäminen
(nyk. tuotanto)
30
Loppuasiakas-
tuotteet
1
Uusi
liiketoiminta
35
Omaisuuden
hallinta
5

Kokonaiskustannukset 3 585 000 euroa.

Kaukolämpö ja kaukojäähdytys

Helsingin kaukolämmön hinta nousi noin 4 prosenttia. Samalla Helsingin kaukolämpö pysyi kokonaishinnaltaan yli 20 prosenttia maan keskiarvoa edullisempana.

Ennätyslämmin vuosi 2015 laski kaukolämmön kysyntää. Kaukolämmön myynti oli 6019 GWh, mikä on noin 7 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Sen sijaan kaukolämpöliittymien määrä jatkoi kasvamistaan ja kasvoi 1,3 prosentilla.

Myös kaukojäähdytyksen kysyntä laski, sillä kesä oli keskimääräistä kylmempi, ja rakennusten jäähdytystarve siksi normaalia pienempi. Kaukojäähdytyksen myynti oli 125 GWh – laskua oli noin 5 prosenttia. Kaukojäähdytyksen asiakasmäärä sen sijaan kasvoi, ja kaukojäähdytykseen liitettyjen kiinteistöjen määrä nousi noin 10 prosenttia.

Uusiutuvaa kaukolämpöä tuotettiin yhteensä 301 491 MWh, mikä on 19 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Kaukolämmön keskihinta

€/MWh

 Verollinen keskihintaVeroton keskihinta
2011 58.9 48.0
2012 62.6 50.9
2013 64.2 51.8
2014 62.1 50.1
2015 64.9 52.3

Kaukolämmön myynti 

GWh

 UlkolämpötilakorjausKaukolämmön myynti
2011 7034 6441
2012 6985 6763
2013 6912 6449
2014 6966 6377
2015 6927 6019

Kaukolämpöliittymät 1970-2015

Liittymien määrä

  Liittymät
v. 1970 1682
v. 1980
4954
v. 1990
9022
v. 2015
15040

Kaukolämpöliittymisteho

MW

 MW
v. 1970 627
v. 1980 1736
v. 1990 2375
v. 2015 3351

Sähkön myynti

Sähköä myytiin 7122 GWh. Tämä toteutui vuoden 2014 tasolla, mutta alentuneen sähkön markkinahinnan vuoksi sähkönmyynnin liikevaihto laski 11 prosenttia.

Kuvassa tyypillisen kerrostalohuoneiston (vuosikulutus 2 000 kWh) verollinen sähkön myyntihinta vuosikeskiarvona. 

Sähkön kuluttajahinnat 

c/kWh

 Koko SuomiHelen
2011 9.05 8.59
2012 8.74 8.27
2013 8.81 8.37
2014 8.48 7.97
2015 8.16 7.87

Sähkön siirto

Helen Sähköverkko Oy:n alueella sähkön käyttö oli suurimmillaan 22.1.2015 illalla klo 17. Tuolloin huipputeho oli 766 MW. Tämä jäi kaikkien aikojen tehohuippua (827 MW vuonna 2012) alemmalle tasolle.

Myynti jännitetasoittain

 %
10 ja 20 kV 37.7
110 kV 7.2
0.4 kV 55.1

Asiakkaiden sähkön käyttö

 Sähkön käyttö, MWh
2011 4459
2012 4518
2013 4414
2014 4394
2015 4317

 

Helsinkiläisten sähkönkäyttö vuonna 2015 oli 4317 MWh, mikä on noin 1,8 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Sähkön toimitusvarmuus

 Asiakkaan vuotuinen keskeytysaika, minuuttia
2011 5.5
2012 2.2
2013 3.4
2014 2.4
2015 4.1

 

Sähkön toimitusvarmuudessa saavutettiin hyvä tulos, mikä tarkoittaa helsinkiläiselle sähkönkäyttäjälle yhtä 4,1 minuutin keskeytystä vuoden aikana.

Energiantuotanto

Sähkön kokonaishankinta pysyi edellisvuoden tasolla. Sähköä hankittiin Helsingin voimalaitoksista sekä voimaosuuksien ja ostojen kautta 7 000 GWh. Päästöttömien tuotantomuotojen osuus sähkön kokonaishankinnasta oli 33 prosenttia. Uusiutuvien osuus nousi 11 prosentista 13 prosenttiin. 

Sähkön hankinta tukkumyyntiin

Energiamuoto%
Kivihiili 18
Ydinvoima 20
Uusiutuvat 13
Maakaasu 49

Lämmön yhteistuotanto Helsingin voimalaitoksilla ja lämpökeskuksissa

Yhteensä 5 673 GWh

 %
Yhteistuotanto 94.6
Erillistuotanto 5.4

Kaukolämmöstä 94,6 prosenttia tuotettiin energiatehokkaalla yhteistuotannolla Hanasaaren, Salmisaaren ja Vuosaaren voimalaitoksilla sekä Katri Valan lämpöpumppulaitoksella.

Sähkön yhteistuotanto Helsingin voimalaitoksilla

Yhteensä 4 639 GWh

 %
Yhteistuotanto 99
Erillistuotanto 1

Sähköstä tuotettiin Helsingin voimalaitoksilla 67 prosenttia, josta yhteistuotannon osuus on 99 prosenttia.

Kaukolämmön alkuperä

Energiamuoto%
Öljy 1
Maakaasu 53
Lämpöpumppu 7
Kivihiili 40

Kaukolämpöä hankittiin 6400 GWh, mikä on noin 7 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Maakaasun osuus kasvoi 5 prosenttiyksiköllä ja kivihiilen osuus pieneni 5 prosenttiyksikköä edellisvuoteen nähden. Lämpöpumpun avulla hankitun kaukolämmön osuus kasvoi 5 prosentista 7 prosenttiin.

Kaukojäähdytyksen alkuperä

Energiamuoto%

Absorbtiokoneet

14
Merivesi 12

Lämpöpumput

74

Kaukojäähdytyksen tuotanto väheni hieman vuonna 2015. Kaukojäähdytystä tuotettiin 125 GWh, joka on noin 4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. 

Kaukojäähdytyksen hiilidioksidin ominaispäästö eli päästökerroin vuonna 2015 oli 68 g/kWh.