Lämpöä riittää Helsingissä pakkasista huolimatta
Sääennusteiden mukaan pakkaskausi jatkuu edelleen. Helenin kaukolämmön tuotanto toimii normaalisti, ja lämpöä riittää kaikille.
Tämän talven toistaiseksi kylmin pakkaspäivä Helsingissä, -21,4 astetta, koettiin torstaina 22.2. Ennätys saattaa hyvinkin rikkoontua tällä viikolla, jos kylmimmät sääennusteet toteutuvat.
Helenin yhteistuotantovoimalaitokset Salmisaaressa, Hanasaaressa ja Vuosaaressa tuottavat parhaillaan lämpöä ja sähköä lähes täydellä teholla. Lajissaan maailman suurin lämpöpumppulaitos maan alla Sörnäisissä käy myös täysillä. Tämän jälkeen käynnistetään eri puolilla Helsinkiä sijaitsevia lämpökeskuksia asiakkaiden lämmitystarpeen mukaisesti.
- Helsingin kaukolämpöverkko on toimintavarma, ja lämpöä on käytettävissä riittävästi, vaikka pakkaset vielä jatkuisivatkin kireinä, lupaa johtaja Marko Riipinen Helen Oy:stä.
– Suuret yhteistuotantovoimalaitokset käyvät jo täydellä teholla, mutta lämpökeskuksissa riittää tuotantokapasiteettia, vaikka lämmön kysyntä kasvaisi selvästi nykyisestä.
Kulutushuippuja tasataan lämpövarastoilla
Lämmön kulutus vaihtelee paitsi vuodenaikojen, myös vuorokauden aikojen mukaan. Päivisin lämpöä tarvitaan yöaikaa enemmän. Aamuisin lämmön kulutus kasvaa nopeasti, kun asukkaat heräilevät arkeen ja käyttävät lämmintä käyttövettä, ja liikekiinteistöjen sekä toimistorakennusten ilmanvaihdot otetaan taas normaaliin käyttöön. Siksi yhteistuotannolla tuotettua lämpöä varastoidaan suuriin vesisäiliöihin, lämpövarastoihin, Vuosaaressa ja Salmisaaressa. Kun lämpöä aamulla tarvitaan enemmän, hyödynnetään lisätehoa energiavarastoista kaukolämpöverkkoon.
Helen suunnittelee myös uusien, valtavien luolalämpövarastojen rakentamista täydentämään energiajärjestelmää. Jättimäisten satojen tuhansien kuutioiden luolalämpövarastojen avulla kulutushuippuja voidaan tasata jopa viikkotasolla.