Uutinen / 17.3.2015

Helenin vuosikertomus ja vastuullisuusraportti julkaistu

Helen-konsernin vuosikertomus on julkaistu

 

Helen-konsernin vuosikertomus on julkaistu. Vuosikertomus kuvaa vuotta 2014, jolloin Helen-konsernin emoyhtiönä toimi vielä Helsingin Energia. Liikelaitos yhtiöitettiin vuodenvaihteessa, ja se toimii nyt osakeyhtiömuotoisena Helen Oy:nä.

Teksti: Marina Galkin-Aalto

Myös Helenin vastuullisuusraportti on julkaistu omana sivustonaan. Vastuullisuusraportista löytyy tietoa mm. kehitysohjelmasta, päästöjen kehityksestä, henkilöstöstä ja sidosryhmävuorovaikutuksesta. Raportin tunnusluvut päivitetään kerran vuodessa, ja tietoa hankkeiden etenemisestä päivitetään sivuille vuoden mittaan, jolloin tarjolla on aina ajankohtaista tietoa toiminnastamme.