Pellettien jatkuva seospoltto käynnissä Hanasaaressa
Hanasaaren voimalaitokselle rakennettiin kesällä 2015 valmius pelletin seospolttoon 5-7 prosentin osuudella. Tämä tarkoittaa sitä, että pelletillä korvataan kivihiiltä voimalaitoksen polttoaineena. Hanasaaren pellettijärjestelmän koeajot ovat nyt ohi, ja laitteisto on otettu jatkuvaan käyttöön.
Teksti: Teemu Nieminen
Koeajojen aikana pellettijärjestelmän todettiin toimivan luotettavasti, vaikka muutamia ongelmiakin havaittiin. Isoimmat vaikeudet liittyivät tapaan, jolla pelletit syötetään hiilen jauhimiin. Jauhimiin syötetään jatkuvasti suuri määrä ilmaa, jonka on tarkoitus kantaa polttoaine kattilalle polttoon. Tämä niin sanottu kantoilma pyrkii myös pellettijärjestelmään ja aiheuttaa vaikeuksia syötössä ja pölyämistä laitoksen sisätiloissa. Myös kovien pakkasten aikaan oli vastoinkäymisiä laitteiden jäätymisten kanssa. Onneksi ongelmia on saatu nopeasti korjattua.
Kivihiilen korvaaminen puupelleteillä on siis nyt aloitettu Hanasaaressa, ja vaikuttaa siltä, että 5-7 prosentin tavoitteeseen on mahdollista päästä. Prosentteina nuo määrät kuulostavat ehkä pieneltä, mutta voimalaitos on erittäin suuri ja käyttää polttoainetta täydessä tuotannossa jopa 100 tonnia tunnissa.
Helen on tällä hetkellä ainoa energiayritys Suomessa, joka polttaa pellettiä voimalaitoskokoluokan pölypolttokattilassa.
Salmisaareen seospolton mahdollistava järjestelmä rakennettiin jo vuonna 2014.
Pelletin poltto optimoidaan
Kevään aikana on käynnissä hanke pelletin polton optimoimiseksi voimalaitoksella. Aihetta tutkitaan myös diplomityönä. Tarkoituksemme on, että pelletin poltosta otetaan kaikki hyöty irti ja uusiutuvaa energiaa tuotetaan mahdollisimman tehokkaasti!
Johtamani pellettilaitteiden rakentamisprojekti alkaa olla päätöksessä. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja ryhmämme työskentelyyn. Olemme toteuttaneet projektin, joka vähentää merkittävästi fossiilisen polttoaineen käyttöä ja samalla mahdollistaneet entistä ympäristöystävällisempää energiantuotantoa Helenin asiakkaille uusiutuvan kaukolämmön ja sähkön muodossa.