Helenin toistaiseksi suurin sähköautojen latausasema avattiin Heinolaan
Helen kehittää jatkuvasti sähköautojen latausverkostoaan. Toistaiseksi Helenin suurin sähköautojen latausasema avattiin elokuussa Nelostien varrelle Heinolaan liikekeskus Heinolan Heilan yhteyteen. Latausasema palvelee sähköautoilijoita yhteensä kahdeksalla latauspisteellä. Virallisia latausaseman avajaisia vietetään syyslomaviikolla järjestettävällä yhteistapahtumalla sähköautovalmistaja Polestarin kanssa.
Helenin sähköautojen latausverkosto laajeni elokuussa uudella latausasemalla Heinolassa liikenneasema Heinolan Heilan yhteydessä. Heinolan suurteholatausasema on valmistuessaan Helenin latausasemista suurin ja se koostuu yhteensä kahdeksasta sähköauton latauspisteestä, joista seitsemän on suurteholatureita.
– Halusimme varautua sähköautokannan kovaan kasvuvauhtiin riittävän isolla latausasemalla, kertoo Helenin sähköisen liikenteen tuoteryhmäpäällikkö Heikki Saarilampi.
Suurteholatausaseman kokonaisteho on tällä hetkellä 300 kilowattia, mutta se tulee nousemaan loppuvuoden aikana 400 kilowattiin, jolloin latausasemasta myös Helenin tehokkain latausasema. Yksittäisen latauspisteen maksimiteho on 150 kilowattia.
Keskeinen sijainti Nelostien varrella
Kahdeksanpaikkaisen suurteholatausaseman sijoittamista Heinolaan puolsi keskeinen sijainti vilkkaasti liikennöidyn Nelostien varrella. Lisäksi latausaseman sijoittaminen liikenneasema Heinolan Heilan yhteyteen antaa sähköauton lataajalle mahdollisuuden nauttia liikenneaseman laajoista palveluista sähköauton latauksen aikana.
– Hyvä sijainti yhdistettynä kattaviin ravintola- ja myymäläpalveluihin olivat pääsyitä rakentaa Helenin toistaiseksi suurin latausasema juuri Heinolaan, Saarilampi jatkaa.
Latausaseman latauspisteiden määrässä on lisäksi huomioitu Heinolan sijainti niin kesämökkien kuin lomaliikenteenkin keskellä. Vaikka latausmäärät kesäkuukausina todennäköisesti kasvavatkin, riittävät kahdeksan latauspistettä kattamaan vilkkaankin lomaliikenteen lataustarpeet.
Latausaseman avajaistapahtuma Heinolassa syyslomaviikolla
Heinolan latausasema on palvellut asiakkaita jo elokuusta, mutta latausaseman virallisia avajaisia vietetään yhteistapahtumalla sähköautovalmistaja Polestarin kanssa etelän syyslomaviikolla. Powerstop Heinola -tapahtumassa Heinolan Heilassa 14.–23.10.2022 Polestar tarjoaa ilmaisen latauksen sähköautoilijoille Helenin uusissa latauspisteissä Polestarin koeajoa vastaan. Koeajon voi varata etukäteen tapahtumasivulla tai vaihtoehtoisesti koeajolle voi tulla suoraan paikan päälle Heinolan Heilan aukioloaikoina.