Ennakointi on organisaation kriittinen kyvykkyys
Energia-ala on hurjassa ja kiehtovassa murroksessa. Sähköistyminen ja siirtyminen hiilen polttamisesta ydin-, tuuli- ja aurinkovoimaan aiheuttaa tuotannon ja kulutuksen kohtaamattomuutta ja sähkön hintapiikkejä. Niitä voi ennustaa mallintamalla todennäköisyyksiä. Sen sijaan muuta toimintaympäristöä on vaikea ennakoida. Jatkuvaa kehitystä voi simuloida lähtemällä nykytiedosta ja ottamalla analyysiin mukaan muuttujia. Yllättävien ja muutamaa vuotta kaukaisempien muutosten ennakoimiseksi taas tarvitaan moninaisia laadullisia menetelmiä ja keskenään erilaisia tietolähteitä.
Ennakointikyvykkyyden kehittämiseksi järjestimme Helenillä Futures Forum -tapahtumasarjan alla tulevaisuutta heiluttavia voimia tunnistavan ja ennakointiin pureutuvan seminaarin.
Tapahtumassa opimme Wärtsilän strategia- ja markkinaymmärrysjohtaja Nette Lehtiseltä, että tulevaisuuden ennakointi pitää kytkeä tämän päivän päätöksentekoon. Yrityksen tulevaisuus on aina tehtyjen valintojen ja toimintaympäristön muutosten summa. Markkina tulee tuntea ja yrityksen tulee ymmärtää, ettei nykytilasta voi tehdä kovin pitkälle ulottuvia johtopäätöksiä. Oletuksia tulevasta pitää uskaltaa haastaa myös silloin, kun ne ovat yrityksen näkökulmasta hankalia ja horjuttavat strategisia valintoja.
Markkinan nykytiedon ja analyyttisen tulevaisuustiedon yhdistämiseksi Helenin New Business -tiimi kehittää tulevaisuusportfoliota, joka yhdistää monipuolista dataa syvällisen näkemyksen tuottamiseksi. Vain siten voimme olla valmiina yllättäviin muutoksiin.
Miten tulevaisuuteen voi vaikuttaa?
Ennakointia muun muassa Aalto EE:ssä opettavan Johannes Koposen mukaan hyvä toimintastrategia toimii monissa tulevaisuusvaihtoehdoissa ja päätöksiä tehdään oikeaan aikaan. Hyvään strategiaan kuuluu pyrkimys vaikuttaa toivottavan tulevaisuuden toteutumiseen. Energiayhtiön kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi vihreän siirtymän ja sitä tukevan lainsäädännön edistämistä.
Ennakoinnin fokus ei saa olla vain yritykselle keskeisimmissä asioissa. Energiayhtiön ei pidä tarkastella vain energian hintaa ja energiamarkkinoita. Ennakointi ei pelkästään tue strategiaa ja tarkastele strategian oletuksia vaan myös haastaa sitä. Kelan innovaatiojohtaja Janne Pulkkinen totesi Helenin seminaarissa, että merkittävimmät tulokset Kelan ennakoinnissa on saavutettu tutkimalla ilmiöitä laajasti, jopa ohi ilmeisimpien kysymysten.
Suomalaisten yritysten innovaatiokyky paranisi merkittäväksi, jos ennakointia tehtäisiin nykyistä rohkeammin yhdessä eikä siiloissa sitä salaten. Yrityksen oma salainen tieto tulevaisuudesta liittyy vain niihin kriittisiin muutoksiin, joihin sen tulee sopeuttaa toimintaansa ja joiden pohjalta sen tulee muuttaa omia käsityksiään ja valintojaan. Koposen ja Pulkkisen mukaan yleinen tulevaisuustieto ja eri toimialojen ymmärrys voisivat hyvin olla jaettavissa ja yhdessä kehitettävissä.
Emme voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta paljon siitä voimme ennakoida tutkimalla vaihtoehtoja. Tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuudet aukeavat vaihtoehtojen ymmärtämisestä.