Blogi / 19.12.2016

Vuosaaren vuosihuolto lähestyy maalia

Tämän vuoden iso vuosihuolto Vuosaaren B-voimalaitoksella on normaalia pidempi. Pian ollaan valmiita tulevaan talveen ja uuteen lämmityskauteen. Vuosaaren kombivoimalaitoksissa tuotetaan valtaosa Helsingin sähköstä ja kaukolämmöstä.

Vuosaaren vuosihuolto lähestyy maalia

Teksti: Heli Kuusisto

Edellisessä blogipostauksessani syyskuun alussa kerroin, kuinka vuosihuollossa perushuollettiin yksi kaasuturbiineista sekä 10 vuoden välein huollettava höyryturbiini. Lämmönsiirrossa tarvittavan kaukolämmönvaihtimen putkitus uusittiin.

Nyt ollaan edetty niin pitkälle, että vuosihuoltotyöt ovat pääosin valmiit, ja uusitun automaation toiminnalliset kokeet ovat käynnissä.

Kaasuturbiini 5:n automaatio- ja sähkötilat-kontissa tapaan automaatiopuolen osaprojektin vetäjän Sampsa Kotilaisen Siemensiltä.

– Täällä sijaitsevat kaasuturbiini 5:n elintoiminnot sekä pääautomaatio, automaatio, generaattorin suojaus, tahdistinkaappi, kaasuturbiinin käynnistys ja magnetisointikaapit sekä 6kV:n syöttökojeisto, hän kertoo.

Työmaan turvallisuus on varmistettu kaikin tavoin. Sijoitukset ja kulkureitit sekä logistiikka on mietitty etukäteen. Vuosihuollossa työturvallisuuskoordinaattorina toimiva Suvi Souru kertoo, että kaikki työmaalla työskentelevät ovat suorittaneet verkkokurssin. Lisäksi alihankkijat ja urakoitsijat on perehdytetty työolosuhteisiin paikan päällä.

Vuosaaren vuosihuolto lähestyy maalia

Työturvallisuuskoordinaattori Suvi Souru, voimalaitospäällikkö Jyrki Hanioja ja kunnossapitopäällikkö Juha Vilppula kattilahallissa

Tämän vuoden vuosihuolto on toteutettu uudella projektimaisella mallilla. Voimalaitosvalvomon käyttömestari Jukka Itänen kertoo vuosihuollon edenneen uudella mallilla hyvin. Huollolle määritelty pidempi aika on hyvä henkilöstönkin kannalta, sillä huoltotöitä ei tehdä viikonloppuisin.

Vuosaaren vuosihuolto lähestyy maalia

Valvomon käyttömestari Jukka Itänen

 

Lue lisää aiheesta

Lämpö