Ensimmäiset pelletit poltetaan Salmisaaressa ennen joulua
Kerroimme marraskuussa Vapon kanssa solmitusta pellettisopimuksesta ja Salmisaaressa vuoden lopulla alkavasta puupelletin ja hiilen seospoltosta.
Pari ensimmäistä pellettikuormaa onkin jo laitettu siiloihin. Pelletillä on testattu muun muassa käsittelylaitteiston toimivuutta.
Varsinainen pelletin polton aloittaminen on kuitenkin viivästynyt Salmisaaren voimalaitoksen vuosihuollon pitkittymisen takia. Voimalaitoksella tehtiin yli puoli vuotta kestäneen vuosihuollon aikana useita muutostöitä, kun pellettijärjestelmän rakentamisen lisäksi toteutettiin muun muassa iso automaatiouudistus. Ennen uuden polttoaineen käytön aloittamista täytyy varmistaa laitoksen toimivuus isojen uudistusten jäljiltä kaikissa tilanteissa ja tehdä vielä viimeisteleviä säätöjä. Pelletin poltto aloitetaan heti kun se on mahdollista.
Ensimmäinen testi lähiaikoina
Pellettejä on tarkoitus polttaa vielä ennen joulua, jolloin päästään ensimmäistä kertaa testaamaan pelletin käyttäytymistä Salmisaaren hiilimyllyissä ja kattilassa.
Varsinainen yhtäjaksoinen pelletin poltto ja siihen liittyvä koeajojakso päästään aloittamaan näillä näkymin tammikuussa. Koeajon aikana tarkkaillaan pelletin vaikutuksia laitoksen prosesseihin ja kokeillaan esimerkiksi erilaisia hiilen ja pelletin seossuhteita. Jos ongelmia ei ilmene, koejakson jälkeen voidaan aloittaa tavoitteen mukainen pelletin seospoltto kivihiilen joukossa 5–7 % osuudella.
Raportoimme blogissa pelletin käytön etenemisestä ensi vuoden aikana, kunhan seospolton kanssa on päästy kunnolla vauhtiin.