Blogi / 19.12.2016

Pellettisiilot saapuivat Hanasaareen

Kovan tuulen takia vuorokauden verran myöhästynyt merikuljetus saapui eilen perille, kun hinaaja toi proomuun kiinnitetyt pellettisiilojen osat turvallisesti Hanasaaren satamaan.

Teksti: Kaj Luukko

Suurikokoisten ja painavien teräsrakenteiden siirtäminen proomusta lopulliselle paikalleen on ammattitaitoa vaativa työvaihe. Työssä tarvittiin suurta kuljetuslavettia, mobiilinosturia sekä henkilönostimia, joiden avulla nostovälineet päästiin kiinnittämään korkean taakan kattorakenteisiin.

 

Voimalaitoksen pihan ahtauden takia jouduttiin  Merihaan puolelle asennettava siilo nostamaan konepajarakennuksen yli. Viidensadan kuutiometrin pellettisiilon 26 tonnia painava yläosa siirtyi suunnitelmien mukaisesti lavetilta konepajan yli pihalle.

Pellettisiilot saapuivat Hanasaareen

Pellettisiilon yläosan nosto konepajan yli. 26 tonnia terästä koukun päässä. Siilon alaosa vasemmalla.

 

Koska koko Hanasaaren alue on täyttömaata, on kaikkien raskaiden rakenteiden perustukset paalutettava. Alueella on historian saatossa toiminut jos jonkinlaista teollisuutta puunkyllästämöistä kaasutehtaaseen, eikä ympäristöstä aiemmin välitetty kuten nykyään. Sen vuoksi alueella tehtävissä kaivutöissä joudutaan usein pilaantuneiden maa-ainesten käsittelyyn. Niin tälläkin kertaa, mutta aikataulut pitivät, perustukset valmistuivat viime viikolla ja ovat nyt valmiina odottamassa lähipäivinä tehtävää siilojen asennusta. Ainoastaan yksi ylä- ja alaosan välinen sauma on hitsattava työmaalla, muilta osin siilot ovat valmiiksi koottuja.

Siiloja odotellessa Hanasaaressa on jo asennettu sisäpuolisia pellettilaitteita paikoilleen. Tässä kuvassa nähdään pelletin syöttötaskut sekä vaakasuorat ruuvikuljettimet. Ylhäällä seinässä näkyvästä aukosta pelletti tulee siirtymään putkea pitkin varastosiilosta syöttötaskuun ja siitä edelleen ruuvikuljettimella hiilenjakajien kautta hiilimyllyille ja kattilaan polttoon.

Pellettisiilot saapuivat Hanasaareen

Pelletin syöttötasku ja ruuvikuljetin. Oikealla betoniset hiilisiilot.

 

Osa pelletin pudotusputkista on jo asennettu. Rinnakkaiset putket kuuluvat pelletin koepolttolaitteistoon, joka asennettiin kolme vuotta sitten. Koelaitteisto jää edelleen käyttöön, siinä voidaan hallitusti kokeilla uusia pellettilaatuja.

Pellettisiilot saapuivat Hanasaareen

Pelletin pudotusputket ruuvikuljettimilta hiilenjakajille.

 

Jos mitään odottamatonta ei tapahdu, Hanasaaren pellettijärjestelmä valmistuu suunnitelmien mukaisesti vuoden loppuun mennessä. Silloin tavoitteena on polttaa hiilen seassa 5–7 % pellettiä. Salmisaaren kokemusten perusteella tavoitteen saavuttamista heti ensimmäisenä talvena ei voi varmuudella luvata. Hiilivoimalan polttoainejärjestelmät, polttimet ja kattilat on kuitenkin suunniteltu hiilelle, eikä ”ohjeiden vastainen” käyttö aina suju niin kuin ajatellaan.

Hanasaaren koelaitteistossa on pellettiä poltettu jo reilusti yli 2000 tonnia. Niiden kokemusten perusteella voimme olla Hanasaaressa melko turvallisin mielin.

Lue lisää aiheesta

Lämpö Hiilineutraalisuus