Artikkeli / 27.8.2020

ARA:lta energia-avustusta taloyhtiön energiaremonttiin – toimi nyt!

Hyvin hoidettu taloyhtiö pitää arvonsa myös tulevaisuudessa. Nyt on juuri oikea aika parantaa taloyhtiön energiatehokkuutta ja anoa energia-avustusta hankkeen toteuttamiseen. Asia kannattaa nostaa keskusteluun pikaisesti, sillä energia-avustuksia on jaossa rajallinen määrä vuosina 2020–2022. Katso esimerkkilaskelma – näin taloyhtiö voi hyötyä energia-avustuksesta.

Teksti: Tuomas Lehtonen Kuvat: Helen

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) myöntää taloyhtiöille energia-avustusta korjaushankkeisiin, joissa parannetaan asuintalojen energiatehokkuutta. Avustusta voi saada esimerkiksi Helenin toteuttamiin lämmitysjärjestelmä- ja aurinkopaneeliratkaisuihin.

Energia-avustuksen saaminen edellyttää, että kerrostalon E-luku (laskennallinen energiatehokkuuden vertailuluku) paranee vähintään 32 prosenttia ja rivitalon 36 prosenttia rakennuksen valmistumisvaiheen E-lukuun verrattuna.

– Uutta E-lukua laskettaessa huomioidaan sekä nyt tehtävän remontin että mahdollisten aiempien korjaushankkeiden vaikutukset. Esimerkiksi jos taloyhtiö on siirtynyt aiemmin öljylämmityksestä kaukolämpöön ja nyt asennetaan aurinkopaneelijärjestelmä, laskennassa huomioidaan toimenpiteiden yhteisvaikutus, sanoo Helenin liiketoiminnan kehityspäällikkö Pirjo Jantunen.

Taloyhtiön energia-avustus jopa 6 000 euroa per asunto

Energia-avustus on enintään 50 prosenttia avustettavaksi hyväksyttävistä kustannuksista. Avustettavaksi hyväksyttävien kustannusten määrä vaihtelee toimenpiteittäin 20 prosentista jopa 100 prosenttiin. 

Avustus on kuitenkin aina enintään 4 000 tai 6 000 euroa asuntoa kohden riippuen tavoitellusta energiansäästötasosta.

Esimerkkilaskelma taloyhtiön energia-avustuksesta

Alla olevassa esimerkkilaskelmassa 40 huoneison asuinkerrostalossa vahdetaan vahnha lämmönjakokeskus Helenin Älykkääseen lämmönjakokeskukseen.

Avustuksen enimmäismäärä kiinteistön lämpötilan säätölaitteiston uusimisessa ja säädössä on 50 % ja e-luvun laskentakustannusten ja energiatodistuksen laatimiskustannusten avustuksen määrä on 100 % toteutuneista ja avustettaviksi luettavista kustannuksista.

Lopullinen energia-avustus on 50 % kaikista yksittäisistä avustettaviksi luettavista toteutuneista kustannuksista.

  Älykäs lämmönjakokeskus E-luvun laskenta /energiatodistus Urakka
Kokonais-
kustannus, €
21 000 € 1 000 € 22 000 €
Avustettavat
kulut, %
50 % 100 %  
Avustettavat
kulut, €
10 500 € 1 000 €  
Lopullinen
avustus, €
5 250 € 500 € 5 750 €
Lopullinen kustannus, € 15 750 € 500 € 16 250 €

Laskelmassa käytetyt kustannukset ovat suuntaa antavia ja voivat vaihdella taloyhtiökohtaisesti. Hinnat sisältävät arvonlisäveron.

Avustuksen myöntämiseksi asuinkerrostalon e-luvun on parannuttava 32 % rakennusvuoden tai rakennuksen käyttötarkoitusmuutoksen ajankohdan e-luvusta. Laskelmassa huomioidaan myös aikaisemmat e-lukua parantaneet energiatehokkuustoimet.

Avustusten määrää voi laskea suuntaa antavasti ARA:n sivuilla olevalla laskurilla.

Helen voi hoitaa koko energiaremontin taloyhtiön puolesta

Taloyhtiö hakee energia-avustusta ennen korjaushankkeen alkamista. ARA maksaa avustuksen maksatushakemusta vastaan, kun hanke on valmis.

Hakemukseen liitetään asiantuntijan tekemät laskelmat rakentamisajankohdan E-luvusta sekä korjausten vaikutuksesta E-lukuun. Lisäksi tarvitaan selvitys ja kustannusarvio tehtävistä korjaussuunnitelmista ja -toimenpiteistä.

Jos taloyhtiö tilaa energiaremontin Heleniltä, projekti etenee Pirjo Jantusen mukaan vaivattomasti yhden luukun periaatteella.

– Energia-avustuksen hakemisessa on omat sudenkuoppansa. Meidän mielestämme energiaremontin teettämisen pitää olla mahdollisimman yksinkertaista. Jos taloyhtiö harkitsee energiaremonttia, kannattaa olla yhteydessä myyntiimme. Suunnittelemme taloyhtiön tarpeeseen räätälöidyn energiaratkaisun, toteutamme tarvittavat suunnitelmat, vastaamme E-lukujen laskennasta ja voimme taloyhtiön valtuuttamana hakea myös avustuksen.

”Energia-avustus on taloyhtiöille älyttömän hyvä mahdollisuus”

Energia-avustusta on mahdollista saada muun muassa Helenin suunnitteleman ja asentaman maalämpö-, kaukolämpö- ja poistoilmalämpöpumppuratkaisun, aurinkopaneelijärjestelmän tai älykkään energiatehokkuusratkaisun, kuten Kiinteistövahti-palvelun, hankintaan. Näitä ratkaisuja Helen suunnittelee ja toteuttaa ympäri Suomea.

– Energia-avustus on taloyhtiöille älyttömän hyvä mahdollisuus. Jos yhtiö on aiemmin laskenut energiaremontin tekemisen olevan kannattavuuden rajoilla, energia-avustus keikauttaa sen helposti kannattavaksi projektiksi. Asiasta kannattaa lähteä keskustelemaan yhtiössä nopeasti, sillä päätöksenteko vie aikaa ja energia-avustuksia varten on varattu kolmelle vuodelle vain 100 miljoonaa euroa, muistuttaa Pirjo Jantunen.

Katso Taloyhtiön energiaremontti -webinaari

Lataa Energiaremontin ostajan opas

Tutustu taloyhtiön energiatehokkaaseen lämmitykseen

Lue lisää aiheesta

Taloyhtiöt Sähkö